KYN matkaa Riikaan tavoittelemaan kuorolaulun olympiakultaa

17.7.2014

Tiedote – ARKISTO
Julkaistu 2.7.2014

Suomen eturivin naiskuoroihin lukeutuva KYN matkaa ensi viikolla Riikaan Latviaan World Choir Games -kuorokilpailuun. Kilpailu on maailman suurin: siihen osallistuu 460 kuoroa 73 maasta. KYN kilpailee naiskuorosarjassa mestariluokassa, johon saavat osallistua aiemmin kansainvälisissä kilpailuissa tai festivaaleilla ansioituneet kuorot.

KYN:n kilpailuohjelmisto* sisältää kotimaista ja ulkomaista klassista naiskuoromusiikkia sekä KYN:lle ominta etnistä jazzia.

“Edessä on innostava ja musiikillisesti mielenkiintoinen matka”, kertoo 25-vuotisjuhlavuottaan KYN:n taiteellisena johtajana viettävä Kaija Viitasalo. “On hieno kokemus saada olla tällä tavalla osa kansainvälistä kuorokenttää. Samalla viemme ilolla suomalaista musiikkia maailmalle”, Viitasalo jatkaa.

Kilpailun lisäksi KYN konsertoi Riiassa kaksi kertaa yhdessä muiden kuorojen kanssa. Toisessa konsertissa KYN esiintyy kilpailun taiteellisen johdon erityisestä kutsusta. Riikaan KYN:n kanssa lähtee harmonikkataiteilija Johanna Juhola.

KYN tekee musiikkia suurella intohimolla ja ammattitaidolla. Kuoro tunnetaan ilmaisurikkaudestaan, omaleimaisesta soundistaan ja ainutlaatuisesta etnisen jazzin ohjelmistostaan. KYN konsertoi aktiivisesti, usein suomalaisten huippumuusikoiden kanssa. KYN on kysytty esiintyjä myös kansainvälisillä kuorofestivaaleilla. Viime vuosina se on konsertoinut kutsuttuna muun muassa Ranskassa ja Taiwanissa. Kuoro on menestynyt myös lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa ja katselmuksissa. Esimerkiksi vuonna 2011 KYN saavutti arvostetussa Tampereen Sävel kuorokatselmuksessa korkeimman tason, kolme kultaleimaa.

”World Choir Games” on kahdeksatta kertaa järjestettävä kuorokilpailu ja -tapahtuma, joka tunnetaan myös kuorojen olympialaisina. Tänä vuonna kilpailu järjestetään Riiassa Latviassa 9.-19.7.2014. KYN kilpailee naiskuorojen sarjassa lauantaina 12.7.2014. Kilpailu alkaa klo 11:00.

Lisätietoja:
KYN:n tuottaja Susanna Kantelinen, p. 050-4125282, tuottaja@kyn.fi

www.kyn.fi / www.facebook.com/KYNchoir

* KYN:n kisahjelmisto Riiassa:

Ave Maria
säv. & san. David MacIntyre (1952-)

Suite de Lorca
säv. Einojuhani Rautavaara (1928-)
san. Federico García Lorca (1898-1936)

Requiem
säv. Anna-Mari Kähärä (1963-)
san. Robert Louis Stevenson (1850-1894)
ork. Säde Bartling (1965-)

Kaipaava
säv. trad.
sov. Essi Wuorela & Jussi Chydenius (1971- & 1972-)